torstai 7. toukokuuta 2015
Blogin seuranta
Jari moisio kertoo blogissaan että hän on päivittänyt tämän blogisivuston ilmettä pitkästä aikaa. Hänen salasanansa on ilmeisesti vahva koska Markkinointi & Mainonta -lehden jutussa mainittua haittaohjelman tekemää sotkua ei ollut havaittavissa hänen blogissaan. Päivityksistä innostuneena hän päivitti myös verkkosivujen ilmettä. Verkkosivujen muokkaamisessa oli enemmän tehtävää kuin blogissa. Samalla hän mietti verkkosivujen ja blogisivuston tarkoitusta. Verkkosivujen sisältö muuttui mutta päivittämisen tarve harveni entisestään, hän kertoo.
Blogin seuranta
Jari moisio kertoo blogi tekstissään miten voi saada lisää myyntiä myymälämainonnalla. Hän kertoo että myymälämainnonnalla on suuri merkitys asiakkaan ostokäyttäytymiselle. Kaikilla aloilla on mahdollisuus tehdä lisämyyntiä. Kivijalkakaupat, kahvilat, ravintolat ja monet muut myymälä- ja asiakastilaa käyttävät yritykset miettivät tänä päivänä ankarasti miten kasvattaa myyntiä. Vastaus myynnin kasvattamiseen ei ole aina mainonnan lisäämisessä.
Kuvien ja sivumateriaalien lähteet
Kuvat on otettu Google kuvahausta. Tarkistin kuvien käytettävyyden käyttöoikeuksista ja kohdasta saa käyttää uudelleen ja muokata.
Kuvat on otettu Flick kuvapankista. Tarkistin kuvien käytettävyyden All creative commons kohdasta.
Oma some-markkinointi
Twitter
Nyt on avattu uudet kotisivut kosmetiikka yritykselle! Käykää katsomassa sivut ja tekemässä löytöjä. Klikatkaa linkkiä http://beautycosmeticsforwomen.weebly.com/ #beautycosmetics #allwhatyouneed
Facebook
Vihdoin on avattu Tampereen keskustaan Hämeenkadun varrelle uusi kosmetiikka liike. Käykää tsekkaamassa nettisivuilta mitä myymälästä löytyy ja tervetuloa tekemään mahtavia löytöjä. Linkki sivuille: http://beautycosmeticsforwomen.weebly.com/
Blogi
Beauty Cosmetics aukaisee ovensa Tampereen keskustassa. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita uuden liikkeen avajaisiin osoitteeseen Hämeenkatu 9. Esimakua voit käydä katsomassa kotisivuilta http://beautycosmeticsforwomen.weebly.com/. Tarjolla on pientä purtavaa sekä mahtavia avajaistarjouksia.
Tervetuloa!
Kaikkiin teksteihin tulee sama kuva.

maanantai 4. toukokuuta 2015
Sosiaalinen media haltuun
Facebook
https://www.facebook.com/
Facebook on internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu. Facebookin liikeidea on myydä mainostajille mahdollisuutta lähettää palvelun kautta käyttäjille kohdennettua mainontaa. Facebookin käyttäminen on ilmaista. Voit etsiä sieltä kavereita ja lisätä heidät kaveriksesi. Jokaiselta löytyy oma profiili, mihin voi lisätä kuvia, tietoja itsestään, voit julkaista aikajanallasi omia tilapäivityksiä ja kaverit voivat kirjoittaa viestejä aikajanallesi. Facebookkia voi hyödyntää verkkomarkkinoinnissa luomalla yritykselle sivut, mainostamalla siellä uutuuksista ja mahdollisista tarjouksista. Sitä kautta voi etsiä uusia mahdollisia asiakkaita.
Twitter
https://twitter.com/?lang=fi
Twitter on yhteisö- ja mikroblogipalvelu, jonka käyttäjät pystyvät lähettämään ja lukemaan toistensa päivityksiä. Palvelun käyttö on maksutonta. Käyttäjien on mahdollista lähettää ja vastaanottaa päivityksiä verkkosivun kautta, tekstiviesteinä tai erilaisten sovellusten kautta. Siellä pystyy seuraamaan ystäviä ja twiittaamaan uudelleen heidän julkaisujaan. Twitterissä voi seurata tilanteiden kehittymistä reaaliajassa joka näkökulmasta.
Pinterest
https://www.pinterest.com/
Pinterest on ilmoitustaulutyyppinen sosiaalinen linkkien ja kuvien jakopalvelu. Se antaa mahdollisuuden luoda ja ylläpitää kokoelmia, jotka perustuvat johonkin teemaan, kuten harrastukseen. Siellä voi selata muita linkki-/kuvakokoelmia, voi poimia niistä osia omiin kokoelmiinsa ja ilmoittaa tykkäävänsä linkistä/kuvasta. Pinterest on maailman nopeimmin kasvava yhteisöpalvelu.
Instagram
https://instagram.com/
Instagram on ilmainen kuvien jakopalvelu ja sosiaalinen verkosto. Palvelun avulla käyttäjät voivat jakaa kuvia, kommentoida toisten käyttäjien kuvia ja tykätä niistä. Käyttö mobiililaitteella edellyttää sovelluksen latausta, joka on saatavilla iOs-, Android- ja Windows Phone 8 - käyttöjärjestelmille. Sovelluksen tarkoituksen on jakaa kuvia ja videoita erilaisten flittereiden avulla, joilla voi muokata mm. kuvan saturaatioita, värejä, kirkkauksia sekä kontrasteja. Kuviin ja videoihin voi lisätä tunnisteita laittamalla #-merkin. Instagram on enemmän nuoren käyttämä sovellus.
Snapchat
https://www.snapchat.com/
Snapchat on valokuvaviestipalvelu, jonka kehitti kaksi yliopiston opiskelijaa. Snapchat on mobiilisovellus. Snapchatin idea on lähettää kuvia ja videoita, mihin lisätä flittereitä ja tekstiä. Käyttäjä voi ottaa kuvia ja videoita, sekä kirjoittaa kuvaan tai videoon viestin ja lähettää niitä rajatulle vastaanottajajoukolle. Voi itse määrittää ajan kuinka kauan snapit näkyy vastaanottajan laitteessa (1-10 sekuntia). Kun kuva on katsottu sitä ei voi nähdä uudelleen enään katsomisen jälkeen. Asetuksista saa Replay nappulan päälle, jonka avulla voi yhden kuvan katsoa uudelleen päivässä. Snapin saa laitettua myös näkyväksi My Storyyn 24 tunnin ajaksi. Omat snäppi-kaverit voivat katsoa kuvan niin monta kertaa kuin haluaa 24 tunnin aikana. Snäpin lisääjä näkee itse snäpin katsojat.
Youtube
https://www.youtube.com/?gl=FI&hl=fi
Youtube on netissä toimiva videopalvelu. Palvelu on ilmainen ja yksi maailman suosituimmista somepalveluista. Sinne voi tehdä oman käyttäjän, jolloin voi lisätä omia videoita ja kommentoida muiden videoita. Helmikuussa 2013 Youtube avattiin Suomessa myös yrityksille. Tätä uudistusta alettiin hyödyntää sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä. Monessa videossa näkyy mainos ennen alkamista. Jotkut mainokset voi ohittaa 5 sekunnin jälkeen, toisia mainoksia ei voi ohittaa ollenkaan. Yritykset voivat lisätä viedoita toiminnastaan ja yrityksestään.
Blogit (esim. Blogger)
https://www.blogger.com
Verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi henkilö tuottaa sisältöä enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit, videot, diat tai muu sisältö ovat helposti löydettävissä ja niin että vanhat tekstit säilyvät luettavina ja muuttumattomina uusista teksteistä huolimatta. Blogin kirjoittaja on bloggari tai bloggaaja. Blogissa voidaan julkaista sisältöä tekstin lisäksi myös kuvien, videoiden tai äänen muodossa. Tiedon esittämisessä blogeille tunnusomaista muihin www-sivuihin verrattuna on ajan, linkityksen ja henkilökohtaisen näkökulman painotus. Muita blogien tyypillisiä piirteitä ovat kommentointimahdollisuus, kirjoitusten pysyvät verkko-osoitteet ja RSS- tai Atom-syötteet, joiden avulla voidaan helposti seurata ja levittää blogin sisältöä ohjelmallisesti.
Mikään yksittäinen piirre ei ole välttämätön tai tee blogista blogia, mutta mitä useampi niistä toteutuu, sen ”blogimaisempi” se on.
LinkedIn
https://www.linkedin.com/
LinkedIn on verkkoyhteisöpalvelu ja verkostoitumisväline. Käyttäjät voivat laittaa saataville CV:sä, harrastuksensa ja kiinnostuksen kohteensa sekä saada suostuksia entisiltä pomoilta ja työkavereilta sekä suositella muita. Sovellus ei ole varsinaisesti työnhakupaikka, mutta se on hyvä väline laajentaa omaa verkostoa ja sitä kautta saada mahdollisesti työtarjouksia sekä löytää hakemiansa työntekijöitä. Yrityksille hyvä sivusto, jos he etsivät uusia työntekijöitä.
Itselläni on jokapäiväisessä käytössä Facebook, Instagram ja Snapchat. Bloggeria käytän koulutehtäviini ja toisella käyttäjällä luen kiinnostavia blogeja ja ystävieni blogeja. Youtubea käytän sillon tällöin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.png)